Hyppää sisältöön

Mobiilimaksaminen Suomessa – Nämä palvelut ovat käytössä juuri nyt

Mobiilimaksaminen yleistyy Suomessa vauhdilla. Viimeisetkin pankit ovat hypänneet tai hyppäämässä Apple Payn ja Google Payn kelkkaan. Apple ja Google ovat tuoneet lompakkoihinsa tuen maksupäätteen kautta luettaville kanta-asiakaskorteille, jolloin loputkin esteet mobiilimaksamisen käytölle murenevat. Mobiilimaksamisen luvut ovat tarkoin varjeltuja salaisuuksia, mutta eri lähteistä saamiemme tietojen pohjalta nykyään mobiilimaksamisen osuus on lähes  10 prosenttia kaikesta lähimaksamisesta. Muutamassa […]

Mobiilimaksaminen yleistyy Suomessa vauhdilla. Viimeisetkin pankit ovat hypänneet tai hyppäämässä Apple Payn ja Google Payn kelkkaan. Apple ja Google ovat tuoneet lompakkoihinsa tuen maksupäätteen kautta luettaville kanta-asiakaskorteille, jolloin loputkin esteet mobiilimaksamisen käytölle murenevat.

Mobiilimaksamisen luvut ovat tarkoin varjeltuja salaisuuksia, mutta eri lähteistä saamiemme tietojen pohjalta nykyään mobiilimaksamisen osuus on lähes  10 prosenttia kaikesta lähimaksamisesta. Muutamassa vuodessa osuuden ennustetaan kasvavan yli 25 prosenttiin.

Mobiilimaksaminen vaatii älypuhelinsovelluksen, jolla hallitaan kortti- ja/tai tilitietoja ja hyväksytään maksu. Mobiilimaksamiseen käytettäviä sovelluksia kutsutaan usein lompakoiksi, joihin tallennetaan maksukortteja, pankkitilitietoja, rahaa, käytettävän palvelun hyväksymä luottosopimus, lippuja, lahjakortteja tai kanta-asiakaskortteja ja muita dokumentteja.

Mobiilimaksulompakoilla voi tehdä lähimaksuja kaupassa käyttäen puhelinta tai älykelloa, vahvistaa verkkokaupan ostokset tai siirtää rahaa toiselle käyttäjälle.

Applen iPhone puhelimet tukevat NFC-lähimaksuissa vain omaa Apple Pay -järjestelmää. Android-puhelimissa voidaan käyttää natiivia Google Pay -sovellusta tai kolmannen osapuolen palveluita.

Kelloilla, rannekkeilla, sormuksilla, avaimenperillä jne. lähimaksu onnistuu ainakin Apple Watchilla, tietyillä Wear OS -käyttöjärjestelmän kelloilla, usealla Garminin ja FitBitin mallilla sekä Manage-Mii ja Fidesmo -tuetuilla laitteilla.

Mobiilimaksu on turvallinen maksutapa – itse asiassa se on turvallisempaa kuin perinteisellä kortilla maksaminen, sillä  mobiilimaksussa kortin tiedot eivät välity kaupalle.

Keskitymme tässä jutussa kuvaamaan lompakoita, joilla voi maksaa Suomessa kaupan kassalla tai verkossa.

Jätimme pois rajatut, yhteen maksutarkoitukseen suunnitellut sovellukset kuten esimerkiksi tankkaukseen, pysäköintiin, julkiseen liikenteeseen, ruuan tilaamiseen tai sähköauton lataukseen suunnitellut sovellukset. Emme myöskään listanneet perinteisten pankkien sekä uusien neo-pankkien omia lompakoita, joilla hallitaan kortteja ja tilejä, mutta ei varsinaisesti makseta.

Ja tässä ne ovat – tämän hetken mobiilimaksutavat Suomessa.

Apple Pay

Applen oma maksusovellus, joka toimii iPhonessa, Apple Watchissa ja Safari-selaimessa. Apple Pay -sovellukseen voi liittää lähes kaikkien suomalaisten pankkien myöntämiä maksukortteja joko kuvaamalla kortin tiedot tai vielä kätevämmin lisäämällä kortin Apple Pay -lompakkoon pankin sovelluksesta käsin.

Lähimaksaminen toimii NFC:llä ilman ylärajaa, kunhan muistaa tunnistautua ennen maksua Applen FaceID:lla, sormenjäljellä tai puhelimen salasanalla. Palveluun voidaan valita oletusmaksukortti, ja ostokohtainen kortin valinta onnistuu myös.

Verkko-ostokset toimivat Applen tietokoneissa (esim. MacBook, iMac) Safari-selaimella ja maksu vahvistetaan Iphonen tai Apple Watchin Apple Pay -sovelluksella. Monissa ostosovelluksissa on Apple Pay -maksun tuki, jolloin oston vahvistus käännetään automaattisesti kaupan sovelluksesta Apple Pay -sovellukseen hyväksyttäväksi ja sen jälkeen takaisin kaupan sovellukseen.

Maksun lisäksi Apple voi luovuttaa kaupalle mm. käyttäjän osoitetietoja kaupankäynnin sujuvoittamiseksi.

Apple Pay on osa Apple Wallet -sovellusta, johon voidaan tallentaa maksukorttien lisäksi esimerkiksi  tiettyjen lentoyhtiöiden lentolippuja, leffalippuja ja toivottavasti jo pian kotimaisten kauppaketjujen kanta-asiakaskortteja.

Apple Payn versiot ja ominaisuudet eroavat hieman maan ja maanosan mukaan. USA:n Apple Pay -versiossa voi esimerkiksi hakea Applelta omaa luottokorttia, monessa EU -maassa taas COVID-19 -passin saa Apple walletiin, ja joissain maissa sähköinen henkilökortti luetaan digitaalisesti Apple Walletista.

Lisätietoa: Apple.fi – Apple Pay

Google Pay

Google Pay eli G Pay vastaa toimintalogiikaltaan hyvin paljon  Applen Pay -sovellusta. Sovelluksella voi maksaa kaupan kassalla NFC:tä käyttäen ilman ylärajaa. Sovellusta ei tarvitse erikseen avata vaan riittää, että puhelimen käyttökoodin avaa ennen maksua. Google Paylla voi myös hyväksyä sovelluksella tai selaimella tehtyjä verkko-ostoja.

Lompakkoon voi lisätä lähes kaikkien pankkien kortteja joko painamalla pankin sovelluksessa “Lisää kortti G Pay -sovellukseen” -nappia tai lisäämällä kortin tiedot suoraan Google Pay lompakkoon. Itselle mieluisimman lähimaksukortin voi valita vakiomaksukortiksi, jolloin maksu menee automaattisesti siltä tai halutessaan voi aina valita korttilistasta kortin, jolta maksu veloitetaan.

Google Payn kolmas versio on rantautumassa Eurooppaan ja se tuo mukanaan entistä vahvemman tuen kanta-asiakasohjelmille ja muille lisäarvoa tuoville ominaisuuksille sekä dokumenteille Applen tapaan. Googlen USA-versiota on kehitetty kokonaisvaltaiseksi oman talouden hallintaa palvelevaksi käyttöliittymäksi. Jää nähtäväksi, miltä osin USA:n ominaisuuksia siirretään Euroopan markkinoille.

Lisätietoa: Google.com – Google Pay

PayPal

PayPal on uranuurtaja ja iso peluri kansainvälisessä verkkokaupassa. Maksukortti tai kortteja tallennetaan PayPal -lompakkoon ja maksut hyväksytään verkko-ostoissa ja sovellus ostoissa Paypal salasanalla tai PayPal -sovelluksella.

PayPalilla voi myös siirtää ja vastaanottaa rahaa käyttäjien välillä, maksaa QR-koodia käyttäen kaupoissa, jotka tukevat PayPal-maksutapaa, sekä tilata toistuvien maksujen palveluita. Palvelualusta tekee kaupoille mahdolliseksi promota erilaisia alennuskampanjoita ja hallinnoida alennuksia.

PayPalin versiot vaihtelevat maakohtaisesti. USA:n asiakkaat voivat mm ostaa, myydä, säilöä ja maksaa Bitcoin-, Ethereum-, Litecoin-, and Bitcoin Cash -kryptovaluutoilla. Briteissäkin voi sijoittaa kryptoihin ja isompia ostoja luotottaa pienempiin maksueriin. Suomen aikataulut näiden osalta ovat vielä hämärän peitossa.

Lisätietoa: Paypal

MobilePay

MobilePay on järjestelmä, jonka Danske Bank kehitti alkujaan rahansiirtoon käyttäjältä toiselle.  Se toimii kaikkien pankkien pankki- ja luottokorteilla. Sovellukseen voi lisätä myös Keskon Plussakortin, S-Ryhmän S-Etukortin, Teboilin kanta-asiakaskortin sekä Frank -opiskelijakortin. MobilePay on laajasti tuettuna suomalaisissa verkkokaupoissa sekä sovelluksissa, ja verkkomaksun hyväksyminen on tehty käteväksi Mobile Pay -sovelluksessa.

Lähimaksu toimii tällä hetkellä ainakin Keskon ja S-Ryhmän kaupoissa, Android- ja iPhone-puhelimien bluetooth-yhteydellä, riippuen myyjän maksupäätteestä.

Bluetooth-lähimaksu ei ole aivan yhtä sujuvaa ja vaivatonta verrattuna NFC-lähimaksamiseen, koska puhelimen ja maksupäätteen välisessä kommunikaatiossa voi olla pientä viivettä ja sovellus pitää erikseen avata ja maksu erikseen hyväksyä Mobile Pay -sovelluksessa.

Mobile Payn lähimaksussa ei ole 50 euron lähimaksukattoa. Pienemmissä MobilePay MyShop -kaupoissa ja yhdistyksissä maksun voi tehdä lukemalla kaupan maksupäätteen yhteydessä olevan Mobile Pay QR-koodin, myyjäliikkeen MobilePay -lyhytnumerolla tai valitsemalla kaupan MobilePay -sovelluksen valikosta.

Rahansiirto onnistuu puhelinnumerolla toiselle MobilePay -käyttäjälle. Maksu veloitetaan maksukortilta ja vastaanotetaan palveluun rekisteröidylle pankkitilille.

Uusimpina ominaisuuksina Mobile Payhyn on tuotu laskujen maksuominaisuus, toistuvien maksujen hyväksyminen, lahjakorttien ostaminen ja antaminen sekä prepaid-yhteiskassan perustaminen ja käyttäminen. MobilePay -ekosysteemiin kuuluu myös WeShare -sovellus, jossa käyttäjät voivat ilmoittaa ja jakaa kulujaan toistensa kesken.

Lisätietoa: Mobilepay.fi

Pivo

Pivo on Osuuspankin kehittämä mobiililompakko- ja maksusovellus, joka rakennettiin alkujaan kulujen ja rahankäytön seurantaan. Pivon ominaisuudet ja palvelut ovat muotoutuneet ajan saatossa hyvin paljon. Pääpiirteittäin Pivo -lompakon palvelut ovat hyvin pitkälle yhteneviä Mobile Payn kanssa.

Lompakkoon voi tallentaa kortti- ja tilitietonsa, minkä jälkeen verkkomaksaminen sekä rahansiirrot kaverille onnistuvat pankista riippumatta. Pivolla voi myös lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja hyödyntää Cityshopparin etuja.

Rahansiirtopalvelu yhdistää käyttäjät puhelinnumerolla, ja siirrot menevät tililtä tilille reaaliaikaisen Siirto-verkon kautta, jos käyttäjillä todetaan Siirto-verkkoon yhteensopivat pankit (Nordea, OP, S-Pankki, Ålandsbanken). Muissa tapauksissa rahan saamiseen tulee tavanomainen pankkien välinen viive ja veloitus tehdään maksajan maksukortilta.

NFC-lähimaksaminen on mahdollista ainoastaan Android-puhelimilla OP:n asiakkaille. OP:n Visa-kortti lisätään Pivoon, minkä jälkeen Pivo toimii maksulompakkona missä tahansa maksupäätteessä ilman ylärajaa.

OP:n maksukortin kaveriksi voi liittää Plussakortin, jolloin Keskon kanta-asiakasedut huomioidaan maksun yhteydessä.

Oletettavaa on, että OP siirtyy käyttämään Android -asiakkaidensa osalta Google Pay -maksualustaa, jolloin omasta NFC-maksupalvelun kehittämisestä voitaisiin luopua.

Pivolla on yhteistyökumppaneina muutamia opiskelijaravintoloita, joissa onnistuu QR-koodi -pohjainen maksaminen. Näissä maksuissa riittää, että Pivoon on tallentanut digitaalisen opiskelijakortin alennuksia varten sekä minkä tahansa pankin maksukortin aterioiden veloitusta varten.

Pivoa tukevia verkkokauppoja on Suomessa paljon. Niissä maksutavaksi valitaan Pivo, jonka jälkeen maksu hyväksytään matkapuhelimen sovelluksesta.

Lisätietoa: Pivo.fi

Siirto

Siirto ei ole itsenäinen sovellus vaan nykyisin Loomisin omistaman Automatian reaaliaikainen maksujärjestelmä. Järjestelmään on kytketty kolme käyttöliittymää kahdelta pankilta: Nordea Siirto, OP-mobiili sekä Pivo. S-Pankki luopui muutama vuosi sitten omasta Siirto palvelustaan, mutta S-Pankin ja Ålandsbankenin asiakkaat voivat rekisteröityä Nordean Siirto-sovellukseen.

Siirrolla voi siirtää rahaa käyttäjien välillä sekä tehdä verkkomaksuja Siirto-maksutapaa tukevissa verkkokaupoissa.

Lisätietoa: Siirto.fi

Fitbit Pay

Aktiivisuusrannekkeista ja kelloista tutun Fitbitin rannemaksu toimii lähes kaikissa yhtiön laitteissa. Palvelussa mukana olevan pankin (mm. Nordea, Danske Bank ja Aktia) maksukorttitiedot syötetään puhelimen Fitbit-sovelluksen Wallet-osioon ja kortin lisäys hyväksytään pankin palvelussa.

Kun maksat ostoksia, mukana ei tarvitse olla matkapuhelinta, pelkkä ranneke tai kello riittää. Maksu pitää hyväksyä PIN-koodilla rannelaitteeseen ennen maksua ja kommunikaatio maksupäätteen kanssa tapahtuu NFC:tä käyttäen.

Lisätietoa: Fitbit.com – Fitbit Pay

Garmin Pay

Useasta uudemmasta Garminin sykemittarista ja aktiivisuusrannekkeesta löytyy tuki Garmin Paylle. Rannelaitteessa on NFC-siru, jolla tiedot välitetään maksupäätteeseen.    Maksukorttitiedot syötetään etukäteen matkapuhelimen Garmin-sovelluksen Wallet-osioon ja lisäys hyväksytään pankin palvelussa.

Suomessa yhteistyö pankkeja ovat mm. Nordea, Aktia, Danske Bank sekä Bank Norwegian. Maksaessasi ostoksia mukana ei tarvitse olla matkapuhelinta, pelkkä Garmin ranteessa riittää, mutta PIN-luku pitää muistaa syöttää ranteeseen ennen maksua.

Tietyissä maissa Garminin laitteeseen voi myös lisätä julkisen liikenteen matkakortin, tämä ei vielä ole mahdollista Suomessa.

Lisätietoa: Garmin.fi – Garmin Pay

Ajankohtaista mobiilimaksukentässä

Huomionarvoinen uutinen kesäkuulta 2021 oli, että Pivo, MobilePay ja Norjalainen Vipps suunnittelevat uutta yhteistä mobiilimaksamisen alustaa, joka yhdistäisi 11 miljoonaa käyttäjää yhdeksi Euroopan johtavista mobiilimaksamisen palveluista.

Alustavien suunnitelmien pohjalta nykyinen Vippsin teknologia toimisi yhteisen lompakon tuotekehityksen perustana. Yhdistyminen vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Nordea Wallet ansaitsee maininnan

Nordea Walletista on poistettu NFC maksamista tukevat ominaisuudet, joten se ei ole itsessään enää laisinkaan maksulompakko. Nordea ansaitsee kuitenkin maininnan tässä artikkelissa ansiokkaasta pioneerityöstä suomalaisen mobiilimaksaminsen saralla.

Nordea Pankki toi ensimmäisenä Suomessa markkinoille Apple Payn ja Google Payn. Nordea on sittemmin laajentanut tukeaan lähes kaikkiin mahdollisiin markkinoilla oleviin maksutapoihin kuten Rosan Pay -lähimaksukorut,  LAKS Pay -sormukset, avaimenperät ja ranneketjut, Tapster-lähimaksukellot ja -avaimenperät, K Ring -älymaksusormukset, Garminin ja FitBitin kellot ja rannekkeet jne.

Itselle sopivan maksutavan lisääminen ja aktivointi tehdään edelleen Nordea Walletin kautta, mutta maksaminen jollain edellä mainituista maksutavoista onnistuu ilman Nordea Wallet -sovellusta.

Hienoa asiakaslähtöistä työtä!

Lisätietoa: Nordea

Kaikki maailman mobiilimaksutavat eivät ole vielä rantautuneet Suomeen. Tällaisia ovat esimerkiksi Samsung Pay ja Click To Pay.

Samsung Pay

Samsung Pay on Samsungin kehittämä oma mobiililompakko, joka tulee esiasennettuna moneen yhtiön puhelinmalliin. Samsung Pay ei ole edelleenkään käytössä Suomessa. Itse asiassa se on lanseerattu Euroopassa vain kahdeksaan maahan, mukaan lukien Ruotsi.

Samsung Payn idea on simppeli; Samsungin kanssa yhteistyötä tekevän pankin korttitiedot lisätään Samsungin puhelimen lompakkoon, minkä jälkeen lähimaksaminen onnistuu sormenjäljellä tai salasanalla hyväksyen.

Samsung Payn erikoisuus on NFC-maksun lisäksi tuki MST- teknologialle (Magnetic secure transmission) Käytännössä puhelin osaa emuloida magneettijuovan dataan ja välittää sen langattomasti maksupäätteelle. Teknologialle ei enää nykyisin tahdo löytyä järkeviä käyttötapauksia koska saman voi tehdä NFC:n kautta.

Lisätietoa: Samsung.fi – Samsung Pay

Click To Pay

Clicktopay on uusi Visan, Mastercardin, American Expressin ja Discoveryn yhdessä kehittämä virtuaalinen lompakkopalvelualusta verkkomaksamiseen, joka ei valitettavasti ole vielä ehtinyt Suomeen asti. Uusi palvelu korvaa aiemmat korttijättien omat palvelut kuten esimerkiksi Mastercardin Masterpassin.

Korttitiedot tallennetaan korttibrändin palveluun, minkä jälkeen maksamisen pitäisi onnistua verkkokaupassa ilman erillistä salasanaa tai vahvistusta. Palvelun älykäs algoritmi tutkii jokaisen maksun reaaliajassa, tunnistaa käyttäjän ja hänen laitteensa automaattisesti ja päättelee, onko maksu aito vai ei.

Onko tämä liian hyvä lupaus ollakseen totta? Jää nähtäväksi, sillä tätä artikkelia kirjoitettaessa lähimmät Visan ja Mastercardin versiot eivät ole vielä Suomalaisten kuluttajien saatavilla.

Lisätietoa: Visa Click To Pay

 

 

Etsi