Hyppää sisältöön

Elämäni Biisi valittiin vuoden 2019 Kultainen Venla -finaaliin

Ylen musiikkiohjelma Elämäni Biisi on finalistina vuoden 2019 Kultaisessa Venlassa. Qvik on suunnitellut ohjelman rinnalla toimivan Elämäni Biisi -kotipelin ja ollut mukana pelin kehittämisessä yhdessä Ylen kanssa. Peli toimii Yle.fi-sovelluksen kautta.

Ylen musiikkiohjelma Elämäni Biisi on finalistina vuoden 2019 Kultaisessa Venlassa. Qvik on yhdessä Ylen kanssa kehittänyt ja suunnitellut ohjelman rinnalla toimivan Elämäni Biisi -kotipelin. Peli toimii Yle.fi-sovelluksen kautta.

Elämäni Biisi -musiikkiohjelma on uudenlainen ohjelma- ja pelikonsepti, jonka jokaisessa jaksossa neljä julkisuudesta tuttua vierasta on valinnut esitettäväksi elämänsä tärkeimmän kappaleen. Vieraat ja yleisö eivät kuitenkaan tiedä, kuka minkäkin kappaleen on valinnut. Vieraat arvuuttelevat keskenään, mikä on kenenkin elämän biisi, ja kotiyleisö pääsee mukaan Yle.fi-sovelluksessa pelattavan pelin kautta. Itse Elämäni Biisi -peliohjelmakonseptin on kehittänyt Yellow Film & TV yhdessä Ylen kanssa.

“Olemme jo aiemmin tehneet Ylen kanssa yhteistyössä pelin Hyvät katsojat -ohjelmalle, eli Ylen tiimi oli entuudestaan tuttu ja pääsimme toteutuksessa nopeasti vauhtiin”, sanoo Qvikin suunnittelija Lauri Makkonen. “Tavoitteenamme oli luoda reaaliaikainen second screen -peli, joka rikastaa tv:n katselukokemusta ja tukee ohjelman kulkua. Tällaisen uudenlaisen konseptin luominen, testaaminen ja viilaaminen on hauskaa ja kiinnostavaa.”

Peliä suunnitteli Qvikiltä Makkosen lisäksi Ilmari Ahola ja kehitystyössä Qvikiltä oli mukana Ville Pelkonen ja Eralp Karaduman.

Yle.fi sovelluksessa toimivan kotipelin voi ottaa käyttöön myös oman kaveriporukan kesken, jolloin sovellusta voi käyttää pohjana omalle musiikkiarvailuvisalle kotona. 

Kultaisen Venlan Musiikkiviihde-kategoriassa muita finalisteja ovat SuomiLOVE ja Vain elämää.

Etsi