Hyppää sisältöön

Uusi vr.fi inspiroi junamatkailuun

Qvikin suunnittelijat ovat mukana konseptoimassa ja suunnittelemassa VR.fi:n täysin uudistuvaa verkkopalveluja ja sen sisältöjä. VR uudistaa palveluitaan isolla kädellä vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita, nykyisiä teknologiastandardeja sekä saavutettavuusvaatimuksia. VR:n omien ammattilaisten lisäksi uudistuksessa on ollut mukana useiden eri kumppaneiden osaajia. Myös Qvikin suunnittelijat ovat osallistuneet pian pilotointivaiheen aloittavan vr.fi:n sekä asemille parhaillaan asennettavien uusien lippuautomaattien uudistamiseen. […]

Qvikin suunnittelijat ovat mukana konseptoimassa ja suunnittelemassa VR.fi:n täysin uudistuvaa verkkopalveluja ja sen sisältöjä.

VR uudistaa palveluitaan isolla kädellä vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita, nykyisiä teknologiastandardeja sekä saavutettavuusvaatimuksia. VR:n omien ammattilaisten lisäksi uudistuksessa on ollut mukana useiden eri kumppaneiden osaajia. Myös Qvikin suunnittelijat ovat osallistuneet pian pilotointivaiheen aloittavan vr.fi:n sekä asemille parhaillaan asennettavien uusien lippuautomaattien uudistamiseen.

Helpompaa ja nopeampaa ostamista

Vr.fi -palvelussa uusitaan paitsi lippujen ostaminen, myös kaikki junamatkailijaa opastavat informatiiviset sisällöt.

Uudessa vr.fi:ssä pyritään ennen kaikkea helppoon ja nopeaan ostamiseen.

Toisin kuin aiemmin, riippumatta matkustaako asiakas VR:n lähiliikennealueella vai kaukoliikenteen junilla, liput saa ostettua kätevästi yhdestä ja samasta matkahausta. Tämä mahdollistaa asiakkaalle erilaisten junayhteyksien vertailun juuri omien matkatarpeiden ja kriteerien perusteella. Esimerkiksi Helsinki – Tampere -välille lippua ostava voi kätevästi verrata sekä kaukoliikenteen, että VR:n lähijunien matka-aikoja, hintoja ja palvelutasoja ja tehdä juuri omiin tarpeisiinsa sopivan valinnan.

Paikanvalinnasta tehdään äärimmäisen helppoa niin yksittäisille matkustajille kuin ryhmillekin. Lisäpalveluiden ostaminen onnistuu suosituimpien palveluiden kohdalla napinpainalluksella ja täysin uudistuvalta vaunukartalta löytyvät jatkossa paitsi tietenkin paikan muutosmahdollisuus, myös esimerkiksi vaunujen mitat ja palveluiden kuvaukset.

Ostetut liput kuittitietoineen ovat käytössä suoraa sähköpostista tai kirjautuneelle ostajalle myös mobiilisovelluksessa ja uudistuvan vr.fi:n lippukansiossa.

Tieto aina käden ulottuvilla

Ostamisen helppous tarkoittaa myös sitä, että asiakkaan ei tarvitse tietää matkanteosta junalla etukäteen oikeastaan mitään, vaan kaikki tarvittava tieto lipun ostamiseksi selviää jatkossa kontekstissaan lippua ostaessa.

Esimerkiksi valittavissa olevista matkustajien alennusryhmistä, junatyypeistä tai lisäpalveluista kerrotaan suoraa ostotapahtuman valintojen yhteydessä. Lisäinfoa on saatavilla napin painalluksella, jos matkustaja haluaa tutustua vaikkapa vaadittuihin alennustodistuksiin, lemmikin kuljettamiseen tai Pendolino-junaan tarkemmin.

VR:n palveluita vähemmän tunteville tai Suomeen saapuville turisteille apuna on runsaasti helppolukuista ja visuaalisesti havainnollista tietoa niin lipputyypeistä, junien palveluista, junakaluston erityispiirteistä kuin vaikkapa siitä, minne kaikkiin upeisiin paikkoihin Suomessa voi junalla matkustaa.

Myös moni uusia sisältöjä testannut konkarimpi matkustaja on kiitellyt sisältökokonaisuuksien selkeyttä ja kommentoinut yllättyneensä siitä, miten monenlaisia heille aiemmin tuntemattomia palveluita VR:llä on junamatkaajalle tarjolla. Juuri tästä uudistuksessa onkin kysymys – tiedon löydettävyydestä ja inspiroitumisesta.

Saavutettavaa, helposti ymmärrettävää sisältöä

Sisältöjen suunnittelussa tärkein tavoite on ollut tehdä tiedon löytämisestä helppoa ja sivuston käytöstä selkeää ja mukavaa. Nykyisen vr.fi:n informaatio on kerrostunut vuosien saatossa vaikeasti navigoitavaksi kokonaisuudeksi, jossa tiedon rippeitä löytää lukuisilta eri samaa aihetta käsitteleviltä sivuilta.

Uudessa palvelussa aihepiirit on jaoiteltu käyttäjäystävällisesti ja sisällöistä rakennettu junamatkailuun inspiroivia, raikkaan visuaalisia kokonaisuuksia, joissa tiedonhaun helppous ja asioiden ymmärrettävyys on kaiken suunnittelun ytimessä.

Sisältöjen suunnittelussa on huomioitu myös ne käyttäjäryhmät, joilla on erityistarpeita tietokonetta tai mobiililaitetta käyttäessään tai mahdollisti vasta matkan aikana. Esimerkiksi ruudunlukuohjelmien tukemiseen on kiinnitetty huomiota, design noudattaa saavutettavuusstandardeja niin tekstikokojen kuin värikontrastien suhteen ja sisällöt on kirjoitettu ymmärrettävällä, selkeällä kielellä.

Toisaalta saavutettavuuden takaaville fyysisen maailman palveluille rakennetaan uusi oma selkeä sisältökokonaisuutensa vr.fi-verkkopalveluun, jotta esimerkiksi vammaispalveluiden hyödyntäminen olisi jatkossa sujuvampaa. Sisältöjä tietysti myös päivitetään tulevaisuudessa käyttäjäpalautetta kuunnellen.

Vr.fi:n pilottivaihe starttaa kesällä 2019. Uudet lippuautomaatit tulevat käyttöön kesäkuusta 2019 alkaen. Uuden VR mobiilisovelluksen ensimmäinen versio saapuu App Storeen ja Android Play Storeen kesäkuussa 2019.

Lisää aiheesta: VR:n lippuautomaatin konseptoinnissa kohtaavat liiketoiminnan ja käyttäjän toiveet

Etsi